Einteliinillä on asiaa

Eka päivä koulussa/päiväkodissa.

Mon, 12 Jan 2009 16:57:35 GMT

Sisälsi paljon molemminpuolisia kyyneleitä, (mutta en tietenkään päästänyt tunteita valloilleen Koon nähden).. Olo on väsy. Olo on kiva. Oli tosi mukavaa palata koulunpenkille. Tuntui kauhealta ajatella, miltä Koosta mahtoi tuntua. Kyl tääp tästä.

Uusi kone ja podi!

Tue, 11 Nov 2008 22:15:48 GMT

Tänään saapui uusi koneemme: 24-tuumainen iMac! Se on niin kaunis! Ja minulle saapui oma niin pieni ja suloinen iPod nano. Se on violetti ja sain siihen kaiverruksetkin: Se näyttää tältä

Lisäksi shoppasin Babykindsista aimo kasan Fuzzi Bunzeja ja jokusia imuja lisää. Niitä odotellessa. http://babykind.co.uk/fuzzibunz.htm Tuli mukavasti halvemmaksi, kun tilasin osan vielä bargaineista.

Nyt täytyykin vähän hillitä shoppailua ja keskittyä luottojen makseluun =)

Jee!

Thu, 06 Nov 2008 08:53:54 GMT

Luinpas juuri tamperelaisesta, että Tampere-lisä otetaan käyttöön! Siis 2009 lähtien alle 3-vuotisten lasten äidit saavat kotihoidontuen lisäksi Tampere-lisää 140€/kk ja muista alle kouluikäisistä 100€/muksu. Minä hypin juuri hirsuloikkaa täällä kämpässä, 140€ auttaa jo mukavasti!
Kotihoidontuki itsessään on niin vähän, 294,28€/kk (miinus veroa 15-20%, tiesittekös muuten, että Kelan maksamia etuisuuksia verotetaan suhteessa ankarammin kuin työtuloa?). Miettikääs nyt.. paljon vähemmän kuin mitä opiskelijat saati työttömät saavat. Hullua! Noh. Tämä luo edes jonkinlaisen mahdollisuuden jäädä hoitamaan lastaan kotiin vanhempainvapaan jälkeen, mikä loppuu jo kun lapsi on 8-10 kuukautta vanha eli ihan vauva vielä. Minun sydän ei ainakaan salli laittaa niin pientä räkänokkaa tarhaan.

Mutta siis: *hirsuloikkaa, hirsuloikkaa*

Siivouskärpänen puraisi

Sat, 25 Oct 2008 09:56:24 GMT

Olen siirtänyt entryjä friends onlyksi ja muoks muokannut aikaisempia entryjä suojellakseni läheisteni ja omaa yksityisyyttä.

Lisäksi yritän kovasti saada tänne kirjoitettua sisällöltään rikkaampia tekstejä (vrt.päiväkirjamerkinnät) ja nyt varovasti rupean tyhjentämään laatikoista kirjoittamiani tekstejä ja runoja yms. tänne. Parempaa laatua odotellessa.

Varjo

Sat, 25 Oct 2008 09:32:27 GMT

Minä suutelen pimeyttä.
Rakastettuni viholliseni.

Minä suutelen pimeyttä.
Se vavahtaa -
pakeneva pimeä on
kirkkaimman valon hetki.

Minä suutelen pimeyttä itsessäni
partakoneen terä hampaiden välissä.

Mummy is happy!

Wed, 22 Oct 2008 20:38:22 GMT

Maanantaina mies tuli töistä kotiin. Hän oli jotenkin kumman oloinen, jokseenkin itsetyytyväisen, tyhjäsi kauppakassit kaappeihin myhäilevänä. Ajattelin, että se johtui kaikista niistä herkuista, joita oli kantanut kotiin. Sitten hän lykkäsi käteeni kaksi konserttilippua. Kyllä. Kaksi lippua Metallican ensi kesän konserttiin.
Oh you all be envy. Me be happy. Wihii! Ja sitten menemme hotelliin yöksi ja... ja...! *hyppii tasajalkaa*

Your child is not yours. VUODATUS

Wed, 08 Oct 2008 19:35:52 GMT

Minä avaudun tänne ja ilmaisen ketutukseni, kun en sitä muuten voi, sillä jos tämän sanoisin ääneen, olisin vain tyhmä dominoiva äiti, joka kieltää lapseltaan sitä ja tätä ja tuota.. Näin maailma makaa enkä voi sille mitään:

On olemassa tiettyjä periaatteita, jotka mielelläni haluaisin opettaa pojalleni. Minulla on siis kasvatusasioissa pipo liian kireällä niin kuin sanotaan. Pyrin itse elämään luontoa mahdollisimman vähän kuormittavasti, enkä vähiten siitä syystä, että koen olevani teoistani tietyllä tavalla vastuussa pojalleni ja tuleville sukupolville, siitä millaista tulevaisuutta heille elintavoillani petaan. Haluaisin kovasti, että poikani aikuisuudessa olisi vielä olemassa talvi sellaisena, kun sen omasta lapsuudestani muistan. Tosin jo nyt tuntuu, että ne tulipalopakkaset ovat jotain suloista menneisyydestä, mitä en voi enää kokea. (Kyllä. Olen kävellyt kouluun, kun mittari näytti -51´C talvena -99.)

Haluaisin opettaa lapselleni, että onni ei tule yksin materiasta ja että on syytä uhrata ajatus sille, mitä kaupasta kotiin kantaa, että ei välttämättä kannata ostaa mitä tahansa, vaikka siihen olisikin varaa. ("Eihän sitä voinut olla ostamatta, kun ne oli niin halvat!! Et saisi tähän hintaan edes kirpparilta!!") Haluaisin välittää hänelle tietyn arvostuksen tavaroita kohtaan, ne kun eivät tule tyhjästä kauppoihin.

Asia on nyt niin, että kun poikani tapaa sukulaisiaan, hänelle annetaan joka kerta erilaisia leluja, vaatteita, jne. Itse pyrin käyttämään kirpputoreja ja käytettyä tavaraa mahdollisimman paljon hyväksi syistä, joita en nyt ala tähän listaamaan. Tiedän jo nyt, että hänen kanssaan on tehty useasti "ruokamarket"-ostoksia, eli mennään tekemään heräteostoksia shoppailun ilosta samalla kun käydään ostamassa ruokaa. Tämä nostaa karvani vielä voimakkaammin pystyyn, kun se jatkuva uuden haaliminen. Tässähän on jo tulevaisuus nähtävissä: poika saa raivareita ruokakaupassa, koska hänet on totutettu (jo näin pienestä!!), että sieltä saa aina jotain uutta kivaa mukaan. Sivusta olen tällaista nähnyt joskus ..

Lisäksi tämä aiheuttaa vielä sen, että koska lapsukaisella on vaatteita ja leluja niin valtavasti, en "voi" itse laittaa hänelle mitään, koska en näe järkeä ostaa tavaraa, mitä emme oikeasti tarvitse ja näin ollen poikani "puetaan ulkoa käsin": sinistä, sinistä, autoja, sinistä ja sinistä. Saattaisin laittaa ehkä hyvin erityylisiä vaatteita, jos minulle se mahdollisuus suotaisiin. *huokaus* (Tiedän vaipuvani marttyyriuteen tässä kappaleessa..)

Olisin niin tyytyväinen, jos jonkinlainen jako saataisiin selvitettyä suvun kesken: Lahjoa tietenkin poikaa saa, mutta tehdään se _juhlana_ eli syntymäpäivillä ja jouluna ja me vanhempina saisimme hoitaa pojan lelutuksen ja vaatetuksen arkena.

Lisä-ärsytys: poikani sai yksivuotislahjaksi leluaseen. WTF? Se meni ylähyllylle vaivautuneiden kiitoksien saattelemana. Mitä h....a yksivuotias tekee leluaseella?

Himokas pinaattiletun nautiskelija

Wed, 06 Aug 2008 11:38:31 GMT

Täysturhio. Asianomaisen omaksi iloksi.

Herra Koo söi tänään himokkaasti pinaattilettuja. Niitä ei tietenkään saisi antaa ennen yhden vuoden ikää (sisältävät suolaa), mutta poika on jo kuitenkin 11kk, joten pääsi autuaasti muijaamaan niitä suussaan. (muijaaminen=hienontaminen alimäärällä hampaita).

eintel ~ison pojan äiti~

jee testejä

Sun, 29 Jun 2008 20:23:34 GMT

Your result for The Quick & Painless ENNEAGRAM Test...

2 - the Helper

your Enneagram type is TWO (aka "The Charmer").

"I must help others"

Helpers are warm, concerned, nurturing, and sensitive to other people's
needs.

How to Get Along with Me

Tell me that you appreciate me. Be specific.
Share fun times with me.
Take an interest in my problems, though I will probably try to focus
on yours.
Let me know that I am important and special to you.

Be gentle if you decide to criticize me

In Intimate Relationships

Reassure me that I am interesting to you.
Reassure me often that you love me.
Tell me I'm attractive and that you're glad to be seen with me.

What I like About Being a TWO

being able to relate easily to people and to make friends
knowing what people need and being able to make their lives better
being generous, caring, and warm
being sensitive to and perceptive about others' feelings
being enthusiastic and fun-loving, and having a good sense of humor

What's Hard About Being a TWO

not being able to say no
having low self-esteem
feeling drained from overdoing for others
not doing things I really like to do for myself for fear of being selfish
criticizing myself for not feeling as loving as I think I should
being upset that others don't tune in to me as much as I tume in to
them
working so hard to be tactful and considerate that I suppress my real feelings

TWOs as Children Often

are very sensitive to disapproval and criticism
try hard to please their parents by being helpful and understanding
are outwardly compliant
are popular or try to be popular with other children
act coy, precocious, or dramatic in order to get attention
are clowns and jokers (the more extroverted TWOs), or quiet and shy
(the more introverted TWOs)

TWOs as Parents

are good listeners, love their children unconditionally, and are warm
and encouraging (or suffer guilt if they aren't)
are often playful with their children
wonder: "Am I doing it right?" "Am I giving enough?"
"Have I caused irreparable damage?"
can become fiercely protective

Hauska kysely

Tue, 17 Jun 2008 08:07:46 GMT

Tätä oli hauska tehdä. Minun mielelleni tekee ihan hyvää peilata itseäni. Siis yritin vastata realistisesti, en sen perusteella, mitä haluaisin olla. *tuutuvainen itseensä*

You are The Moon

Hope, expectation, Bright promises.

The Moon is a card of magic and mystery - when prominent you know that nothing is as it seems, particularly when it concerns relationships. All logic is thrown out the window.

The Moon is all about visions and illusions, madness, genius and poetry. This is a card that has to do with sleep, and so with both dreams and nightmares. It is a scary card in that it warns that there might be hidden enemies, tricks and falsehoods. But it should also be remembered that this is a card of great creativity, of powerful magic, primal feelings and intuition. You may be going through a time of emotional and mental trial; if you have any past mental problems, you must be vigilant in taking your medication but avoid drugs or alcohol, as abuse of either will cause them irreparable damage. This time however, can also result in great creativity, psychic powers, visions and insight. You can and should trust your intuition.

Tosi vanha (äitienpäivä)

Tue, 17 Jun 2008 08:01:57 GMT

Niin se kai on, että elän elämäni passavaihetta. On käsittämätöntä miten paljon ihminen voi puhua passasta, kun saa lapsen.

Olimme viime viikonloppuna matkalla Lapissa, minun synnyinkodissani Rovaniemellä. Oli ihana käydä siellä todella pitkästä aikaa. Oli mennyt melkein vuosi viime kerrasta. Mietiskelin kovasti vegaaniravintoasioita siellä ollessani, sillä käytännössähän minun oli mahdotonta olla siellä vegaanisapuskalla. Se olisi ollut iso loukkaus sukulaisilleni. 70-vuotiaalle mummulleni ei ole olemassa kasvissyöntiä, se on käsittämätöntä. Hän oli jo edellisenä iltana laittanut hirvenlihakäristyksen uuniin hautumaan. Puikulaperunamuussin tekemisen tarkkuus lähenteli rituaalia. Mummu on tosi perfektionisti muussin suhteen. Oli mukava hääriä hänen kanssaan keittiössä. Vanhemmat tarjoilivat kokonaisena paistetun hirvensisäfileen. Sen arvon ymmärtää, kun tietää, että niitä on saatu vain yksi kappale vuodessa.

Noh. Siihen passaan. Koo sairastui taas ripulioksennustautiin ja sairastuttipas siinä samassa käytännössä koko pohjoisen väen, siis kaikki, jotka tapasimme. Myös minä sain osani. Oli loistavaa viihdettä miettiä junamatkalla kotiin, että nyt tulee yrjö ja ainoa muovipussi on tuo tuossa, missä Koon likaiset vaipat on.

Vietimme siellä myös ensimmäisen äitienpäiväni. Jii oli hankkinut minulle Velhon Hampaan:
http://www.marttiini.fi/puukot/shop/prod.asp?ContID=309
Se oli kyllä paras äitienpäivälahja ikinä, vaikka olikin ensimmäinen. Terään oli kaiverrettu pieni pentagrammi ja nimeni. Lisäksi sain hienon itsetehdyn kortin ja pari ylellisyyslahjakorttia: "Day off" (vauvanhoitovapaa) ja "Musculaarinen relaxointi gogo vardalolle".

Vielä mielipide julkisesta terveydenhuollosta.

Tue, 06 May 2008 10:47:54 GMT

Vanha juttu, joka jäi kaivertaan.

Sinä aikana, kun Koo oli sairaalassa, me jouduimme yhden kerran lähtemään molemmat siis minä ja Jii, sillä meillä oli viereisessä rakennuksessa jo aikaisemmin sovittu vuokrasopimuksen allekirjoittaminen.

Valmistelimme tätä tapahtumaa aamusta alkaen. Kerroimme hoitajille, että meidän täytyy varttia vaille neljä lähteä käymään asioilla ja että olemme jonkin aikaa pois. Muistutimme siitä vielä muutaman kerran päivän aikana ja ilmoitimme vielä lähtiessämme, että me menemme nyt.

Meillä meni hiukan kauemmin, kuin oletimme asioilla, sillä vuokrasopimuksen toinen osapuoli oli myöhässä. Tarkkaa palaamisaikaa emme olleet arvioineet hoitajalle. Kerroimme kyllä, mille asioille olemme menossa ja minne. Palasimme klo.16.40 sairaalalle. Olimme noin 50 minuuttia poissa.

Löysimme Koon itkemästä toivottomana sängystään. Se oli sellaista jo pahimman terän menettänyttä voipunutta itkua, kuulin heti, että Koo on itkenyt _kauan_. Minua vitutti. Tarkoituksella en kertonut, että olin palannut ja, kun olin saanut Koon rauhoiteltua keinutuolissa, jäin odottelemaan, koska joku ilmestyy. Kello 17.30 ovi aukesi ensimmäisen kerran.

Kysyin hoitajalta, monelta tässä huoneessa on viimeksi käyty. Hän katsoi epäröivästi kelloa ja vastasi vältellen: "ehkä neljältä". Kerroin, missä kunnossa Koo oli, kun saavuin paikan päälle. Hoitaja vastasi: "No tämä on tämä tyyli täällä, ei hoitajat voi olla sängyn vieressä päivystämässä." Vastasin: No selvä sitten, mutta ei tämä ole minusta oikein." Kaiken kukkuraksi hoitaja ei mielestäni edes ollut tulossa tarkistamaan tilannetta, vaan vain hakemaan huoneemme eteisestä tippatelinettä pois.

Kun tämä tapahtui Koo oli vasta kuusi kuukautta ja minusta tämä oli selvä hoitovirhe. Niin pientä ei kertakaikkiaan voi jättää 1h 45 minuutiksi yksin. Tiedän kyllä omasta kokemuksesta, että hoitajat ovat kiireisiä. Silti, silloinkin kun olin itse harjoittelussa lastenosastoilla, huoneissa oli aina joku aikuinen. Jos meni itse tauolle, informoitiin viereiseen huoneeseen hoitajalle, että olen hetken poissa, pidätkö silmällä näitä ja näitä. Erityisesti, jos oli pieniä vauvoja hoidettavana. Vauva ei osaa soittaa hälytyskelloa. Lisäksi on otettava huomioon, että olimme "vain" 50 minuuttia poissa. Hoito näin lyhyeksi ajaksi olisi pitänyt järjestyä jotenkin, jos kyseistä hoitajaa olisi edes vähän kiinnostanut. Ilmoitimme asiasta huomattavasti etukäteen. Huomioitavaa on vielä, että kyseisellä osastolla käytännössä kaikilla lapsilla oli vähintään yksi vanhempi hoitamassa, mikä varmasti helpotti hoitajien urakkaa. Vanhemmat osaa soittaa kelloa, kun tarvitaan apua. Tämä kyseinen hoitaja oli aikas nuori ja väitän, ettei hänellä ollut omia lapsia. Yksikään jolla on, ei jätä kuusikuukautista kahdeksi tunniksi oman onnensa nojaan. Kiireen taakse on helppo piiloutua, mutta heitteillejättö se minusta oli.

Beltane-energiaa...

Fri, 02 May 2008 11:34:51 GMT

Huiskis vain, Jii sai eilen kohtauksen ja me muutettiin koko kämpän järjestys taas kerran. Armaani on viehtynyt kovasti rainaamaan huonekaluja ympäri asuntoa - kerta toisensa jälkeen.. uudelleen ja uudelleen. En varmasti valehtele, jos arvioin, että tämä ruljanssi toistuu meillä sen about kahdeksan kertaa vuodessa. Ajattelin ennen, että minä muutan asuntoani usein, kun tein sen ehkä kaksi kolme kertaa vuodessa. How wrong can a woman be?

Noh. Minun alkuvastustelujen jälkeen ("joko taas, mua ahdistaa, Ää!! jne), se olikin tosi kivaa. Koko kämpän fiilis muuttui, kun siirsimme television pois asunnon keskiöstä. Se meni pikkuhuoneeseen ja koko iso olkkari on omistettu vain olemiselle, musalle ja kivalle tekemiselle. Olen melkoisen tyytyväinen. Kämpän fiilis tuntui hetkessä muuttuneen löhöilystä ja tukkeutuneesta energiseksi ja tekemisorientoituneeksi. Kolistelimme ehkä vähän turhankin myöhään yöllä, nukkumaan pääsimme vasta joskus yhdeltä. Toivottavasti alakerrassa ei mennyt hermo, mutta oli niin hyvä vauhti päällä.

Beltanena kyllä tapahtuu juttuja aina. Junnanneen projektit lähtevät käyntiin ja elämä herää. Tämä on ollut minulle hyvin tyypillistä jo useita vuosia. Yksi Beltane-aamu kaksi vuotta sitten heräsin mustelma leuassa alá mustasukkainen naishenkilö nykyisen aviomieheni vierestä. Nämä ovat hämmentäviä juttuja, mutta Beltane rykäisee asiat eteenpäin ja se on hyvä. Monena vuona, tänäkin, Beltaneen asti jaksaa kevätmasennus jyllätä, mutta sitten elämä nytkähtää käyntiin.